Tammikuun tuulia

Photobucket

Tänään olin pitkästä aikaa kameran kanssa liikenteessä, ja eipä olisi kauniimpaa päivää voinut pyytää. Tarvoimme Haukkakallion tutuissa maisemissa osan matkaa ihan umpi lumihangessa, meinasi jo usko siinä itsellä hiipua kun kirjaimellisesti konttasin/ryömin reiteen asti ulottuvassa hangessa kallion laelle. Ei sitten yhtään helpompaa reittiä olisi voinut löytää. Välillä piti hengähtää puuhun nojaten, jolloin Sara oppaan paikalta juoksi syliin lämmittämään ja naamaa lipomaan, että eihän nyt liian pitkäsksi aikaa jäädä makoilemaan :) Ja kyllä ne näkymät laella taas palkitsi raadannan.


Semi-seniorin 7,5v elämä kuluu leppoisasti tassua takkatulen lämmössä tarjotessa ja rapsutuksia kerjäillen. Tassut palelee jo pakkasilla, mutta muutoin virtaa vielä riittää. Ihan umpihangessa tarpominen ei kyllä ole mielekästä puuhaa, sen verran niveliä kolottaa. Reppulin elämä siis jatkuu akkavallan (Sara) alla ja nyt koittaa eron hetki kun allekirjoittanut lähtee Israeliin lomailemaan. Kovasti olen muistuttanut korvarapsujen tärkeydestä ja omista halihetkistä, ja tallettanut miljoona (7) kuvaa kännykään, jotta voin sitten Kuolleen meren rannalla Repsukan (ja vähän Saran 4 kuvaa ja Bindinkin 5 kuvaa. ) perään nyyhkytellä.

Rebelin harvinaisen lennokkaassa liikkeessä
Photobucket

Sara perusliikkeessään
Photobucket

Kurkistus
Photobucket

Ajassa taaksepäin
Photobucket

Perus ylisöpö ilme tui tui tui tui
Photobucket

Photobucket

Sara  lumenmetsästyshommissa
Photobucket

Photobucket

Hetken hiljaisuus
Photobucket

Vähän joutui tarpomaan, Rebel tyylinsä mukaan vikana, vähiten hommaa
Photobucket

Photobucket

Photobucket

Jylhä Rebel
Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Kommentit

Lähetä kommentti

Suosituimmat