Seikkailuja Saarenmaalla vol 2

Kävimme kesällä Saarenmaalla vuokramökillä. Reissu oli jälleen upea, koirat saivat nauttia kilometrikaupalla turistittomista hiekkarannoista ja viikon vapaana olemisesta. Paluu arkeen tuntui taas melkeinpä eläinrääkkäykseltä, mutta ens kesänä saamme kaikki taas lepuuttaa mieltämme samoissa merkeissä.

Sara ja äiti keräämässä kiviä

Yksi koirien pääharrastuksista oli rautakalojen syöminen ja etsiminen rantalevien joukosta, paluu luontoon tapahtui siis täysin luonnostaan. Sara oli ensimmäistä kertaa mukana, ja toinen oli kuin elementissään laukatessaan matalassa rantavedessä ja juostessa pyörän perässä pitkin kapeita metsäteitä.

Kuolleiden rautakalojen metsästäjät

Rautakalan viimeinen matka RIP

Sara nauttii vesiurheilusta

Neuvostoliiton ajan bunkkereissa oli hyvä lymyillä varjoissa

ja mietiskellä syntyjä syviä

Pyöräretkellä

Metsänhengettäret mättähillä

Mainittakoon nyt vielä että toiseksi viimeisenä päivänä tipuin tarakalta satuttaen polveni ja jouduimme ajamaan 50km Kuressaareen tikattavaksi. Tietenkään puhelimia ei ollut mukana onnettomuushetkellä ja satuimme olemaan vähän kauempana mökiltä..Urhea pyöränkuljettajani polki sitten olypiaennätysvauhtia mökille ja autonkuljettajani ajoi urheasti mitä kuoppaisinta metsätietä onnettomuuspaikalle. Rebel jäi oma-alotteisesti makaamaan jalkojeni juureen, kunnes pelastuspartio saapui. Aika suloista, mutta ehkä se vaan ei jaksanut siinä helteessä jo n 10km lenkin jälkeen juosta pyörän perässä kiitovauhtia, kuten Sara teki :) Ja tietenkin tipuin valokuvatessa koiria, luonnollisesti. Kamera tippui vain kaksi kertaa, kun satuin putoomaan tarakalta kerran aikaisemminkin..onneksi ei mennyt rikki. Opinkohan tästä jotain? Älä kuvaa koiria tarakalla matkustaessasi.

Kun palasimme sairaalareissulta juoksi Rebel innoissaan vastaan. Kaisu jäi vahtimaan koiria ja Rebel oli kuulemma ollut kovin ihmeissään meikäläisen voinnista. Vastaanotto olisin kyllä sen mukainen, ihan kuin olisi viikon ollut poissa!

Sara matkasi mitä mallikkaammin ja olimme koko porukka ihan ymmällämme, miten hienosti tyttö oli! Saimme viedä koirat jopa ravintolaan sisälle Kuressaaressa, oho! Paikalliset asiakkaat kyllä mulkoili vähän, mutta koirat vaan makasi hiljaa pöydän alla.

Rebel kaivoi elämänsä ensimmäisen kuopan ja myöskin karkasi elämänsä ensimmäistä kertaa. Tuolla keskellä ei mitään on paljon peuroja ja kettuja, villisikoja ym ym, joiden hajujen perään Rebel sitten lähti ja ainakin 10 minuuttia huhuilin (lue karjuin) kunnes tyyppi löysi meidät. Tai siis varmasti tiesi koko ajan missä oltiin, koko metsä kuuli kyllä..Onneksi olimme kaukana sivistyksestä niin ei tarvinnut pelätä autoja tai muuta pelottavaa, paitsi tietenkin villisikoja, ei tosin törmätty tällä kertaa.

Ja siis 10 minuuttia tuntui aika pitkältä ajalta, kun ei toi löntys koskaan katoa näkyvistä! Palatessaan Rebelin kieli oli lautasen kokonen ja silmät pyöri päässä, mentiin rauhottumaan meren rannalle seuraten auringonlaskua.

Kuoppa!!!!

Karkurin paluuilmeet

 

Auringonlaskun ihailua

Sara löysi rannalta hienon kengän

Rebel metsästi merilevää

Luoksetuloharjoituksia

Metsätiellä

Postikorttikoirat jossain pikkukylässä

Paluumatkalla Suomeen käväisimme Tallinnassa. Pyörittiin torilla vanhassa kaupungissa ja käytiin näköalapaikalla (vahingossa tosin) ja afrikkalaisessa ravintolassa.

Nordic Jet Linessa koiria pelkäävä virolaisneito (työntekijä) pyysi laittamaan koirille kuonokopat JOS on. No ei ollut, vaikka viime kerralla oli mukana Rebelille, mutta ei kukaan pyytänyt laittamaan. Rebel näytti ihan Hannibal Lecteriltä kun kokeilin sille sitä kuonovankilaa, kamala vekotin. Onneksi saatiin kuitenkin matkata, herranjestas koirat makas lattialla hiljempaa kuin kukaan ihminen siinä paatissa. Yhdelle kakaralle (with all respect) siinä vieressä olisin kyllä suonot jonkun suukapulan, kiljui niin kovaa, että en oo kenenkään ennen kuullut kiljuvan, ja vieressä olevat muotovalio mopsi-ressukat röhisi ja köhisi kuin viimeistä päivää, kun ei henki kulje.

Autoilua