29. syyskuuta 2008

Zeppo-pentu Rebelin katu-uskottavuuskoulussa ja kissa hoitolaisia


Viime perjantaina meitä kävi ilahduttamassa entisen luokkakaverini 8-viikkoinen Zeppo (lausutaan Seppo). Zeppo on aito maalaiskoira, asuvat Inkoossa melkein keskellä ei mitään, joten katu-uskottavuuskoulu on tarpeen. Aloitimme punaisen niittipannan lahjoittamisella, jonka jälkeen kehtasimme mennä käppäilemään läheiseen puistoon. Tosin Zeppo matkusti osan matkasta emäntänsä sylissä, kun onhan aivan vaavi vielä.

25. syyskuuta 2008

Rebel & Sara Saaressa

Photobucket

Vihdoinkin saan näitä mökkikuvia tänne. Eli Uudenkaupungin saaristossa vietettiin iloinen viikko koirien kanssa elokuussa. Tässä vähän karttakuvaa vaarin saaresta, Ruskiosta. Ulkosaaristo alkaa Ruskion jälkeen ja maisemat ja tunnelmat onkin sen mukaiset.

19. syyskuuta 2008

Seikkailuja Saarenmaalla vol 2


Kävimme kesällä Saarenmaalla vuokramökillä. Reissu oli jälleen upea, koirat saivat nauttia kilometrikaupalla turistittomista hiekkarannoista ja viikon vapaana olemisesta. Paluu arkeen tuntui taas melkeinpä eläinrääkkäykseltä, mutta ens kesänä saamme kaikki taas lepuuttaa mieltämme samoissa merkeissä.